(20 Mar, 2026) Philomela: Suden aika
Times
Description
Suden aika on ihmisen kasvutarina, jonka käsittelemät teemat ovat ikiaikaisia ja universaaleja. Tilassa yleisön ympärillä liikkuva ja vahvasti soiva kuoroteos on jokaisen oma matka itseen ja jaettuihin tunteisiin. Onnellinen lapsuus, ihastumisen huuma, huijatuksi tuleminen, koti-ikävä, yksinäisyys ja voimaantuminen ovat kokemuksia, jotka tuntuvat tutuilta riippumatta sukupuolesta, iästä tai asemasta. Monia tunteita käsittelevä teos jättää kokijalleen vahvan toivon siitä, että kaikki menee lopulta hyvin.
Philomela on omaperäinen ja muuntautuva kuoro, moniääninen instrumentti, jota johtaa Anna Gallon. Ilman johtajaa esitettävä Suden aika on ollut Philomelan käyntikorttiteos vuodesta 1999 alkaen ja sitä on esitetty yhteensä lähes 150 kertaa lukuisissa eri maissa. Teos elää ja uudistuu yhä uusien kuorolaisten liittyessä mukaan tarinankerrontaan. Esityksen alussa kuoro kutsuu laulullaan yleisön saliin. Salissa laulajien asetelmat ja äänimaisemat yleisön ympärillä vaihtelevat tarinan edetessä, ja jokainen esityskerta on ainutkertainen kokemus.
Teoksen on säveltänyt ja sovittanut naiskuorolle Tellu Turkka.
Ohjaus ja koreografia ovat Päivi Järvisen käsialaa.
Philomela | Facebook | Instagram
Liput ovelta 26 €.
Numeroimattomia istumapaikkoja.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
More Images